You have an outdated browser

Please update your browser

Update browser
Läs mer om Newsletter Finland

Vuoden 2022 viisi ruokatrendiä

Ruokatrendit 2022

Me Royal Greenlandilla uskomme, että vuoden 2022 ruokatrendeissä on kyse uuden normaalin ymmärtämisestä. Samalla pyrimme tekemään elämästämme (vielä entistäkin) kestävämpää ja lisäämme mausteeksi kiehtovia uusia makuja. Yhdessä kokkiemme kanssa olemme laatineet ennusteen siitä, mitkä ovat ruoanlaiton trendit vuonna 2022.

1. Noutoruoka

Koronapandemia jyllää yhä eri puolilla maailmaa, ja rokotuksista huolimatta päivittäisten tartuntojen määrä kasvaa jälleen Euroopassa.

Elintarvikealaan korona vaikuttaa yhä suuresti, sillä kukaan ei pysty ennustamaan tulevaisuutta, mikä asettaa suuria vaatimuksia alalle ja sen mukautuvuudelle.

Eristys ja kotona ruokailu voivat yhä olla kuluttajien mielessä vuonna 2022. Kiireinen arki ja koronatartunnan riskin vähentäminen ovat korostaneet noutoruoan tärkeyttä ravintoloille. Sillä, toteutetaanko se saatavilla olevan ja tehokkaan verkkotilausjärjestelmän vai sovelluksen kautta, ei ole kovin paljon väliä, kunhan asiakkaiden tarpeet pystytään tyydyttämään.

Jan Zoutenbier, Royal Greenlandin keittiöpäällikkö ja tuotekehittäjä

2. Aasialaiset vivahteet

Aasialaiset ja japanilaiset maut ovat tulossa. Niitä ovat esimerkiksi ramen, sushi, tempura ja kare raisu sekä soijan, umamin ja yuzun kaltaiset makuvivahteet. Etenkin yuzu-trendi on jälleen nousussa, ja sen erittäin hapokasta ja hieman kitkerää sitruksen makua himoitaan nyt kaikkialla. Hedelmää käytetään muun muassa vinaigrette-, hard seltzer- ja majoneesituotteissa.

3. Reducetarianism

Jotkut kuluttajat siirtyvät kasvipohjaiseen ruokavalioon, kun taas toiset pitävät kiinni lihapitoisista aterioistaan. Näiden kahden välissä oleva kolmas ryhmä puolestaan keskittyy lihankulutuksen vähentämiseen mutta eivät pyri siitä kokonaan eroon. Jos olet kuullut fleksaamisesta, reducetarianism muistuttaa sitä hieman. Suurin ero on kuitenkin siinä, että reducetarianismissa ruokavalioon kuuluu eläinperäisiä tuotteita.

Reducetarianism-liikkeessä pyritään vähentämään lihankäyttöä ja hyväksymään se. Yleisenä tavoitteena on parantaa ihmisten terveyttä, suojella ympäristöä ja parantaa tuotantoeläinten kohtelua vähentämällä eläinperäisten tuotteiden kysyntää.

Reducetarianismissa tavoitteena on vähentää lihan, maitotuotteiden ja kananmunien käyttöä jättämättä niitä kokonaan pois ruokavaliosta. Kun niitä sitten käytetään, raaka-aineet valikoidaan huolella. Tyypillisesti tällöin käytetään esimerkiksi luomumunia, nurmiruokittua naudanlihaa tai biodynaamisesti tuotettua maitoa. Laatua painotetaan määrän sijaan.

Pernille Jacobsen, Royal Greenlandin kokki ja tuotekehittäjä

4. Vähemmän ja terveellisemmin

Tämän trendin myötä odotamme näkevämme yksinkertaisempia annoksia, joissa on entistä vähemmän ja entistä terveellisempiä ainesosia. Ruokavalioon lisätään kaalta, punajuurta ja juureksia, ja riisin, pastan ja prosessoitujen ainesosien osuutta vähennetään.

Tärkeintä on tarjota annoksia, joista asiakkaat näkevät selkeästi, mitä he syövät. On myös hyvä kertoa, miltä paikalliselta tilalta porkkanat ovat peräisin. Trendi perustuu yksinkertaiseen what you see is what you get -periaatteeseen.

Jan Zoutenbier, Royal Greenlandin keittiöpäällikkö ja tuotekehittäjä

Yksinkertaistamisen lisäksi tavoitteena on valita terveellisiä ainesosia, jotka ovat hyväksi keholle. Olipa kyse suoli-keuhkoakseliin tai raakaravintoon liittyvistä trendeistä tai jostain muusta – kunhan se on hyväksi ihmiskunnalle tai planeetallemme, se kelpaa lautasellemme.

5. Läpinäkyvyys, turvallisuus ja kestävyys

Vaikka olemme puhuneet kestävyydestä jo vuosia, se on edelleen yksi kuumimmista aiheista ruokamaailmassa myös vuonna 2022. Ja vaikka aihe pysyy samana, taustalla olevat teemat vaihtelevat hieman. Vuonna 2022 Clean Label -tuotteiden kysyntä niin koti- kuin ammattikeittiössäkin kasvaa. Huomiota kiinnitetään erityisesti koko tuotantoketjun ympäristövaikutuksiin ja tuotteiden hiilijalanjälkeen.

Jos haluat lisätietoja keittiössä käyttämistäsi kala- ja äyriäistuotteista, kannattaa ottaa selvää esimerkiksi sivusaaliin minimointiin, elinvoimaisista kalakannoista pyyntiin ja tiettyjen tuotteiden hiilijalanjälkeen liittyvistä seikoista. Sertifioinnit ovat toinen huomionarvoinen asia. Pyydettyjen kalojen ja äyriäisten MSC-sertifiointi ja kasvatettujen kalojen ja äyriäisten ASC-sertifiointi tarjoavat hyvän lähtökohdan.

Lähestymistapamme kestävään kehitykseen

Lähestymistapamme kestävään kehitykseen

Voit lukea lisää Royal Greenlandin kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta kestävän kehityksen ohjelmastamme.

Royal Greenlandin kestävän kehityksen ohjelma
Läs mer om Opskrift: Karrytorsk med kartoffelmos
...